Vuoden 1996 ainoa naispuolinen uusi kirjeystävä oli Henkityttö. En tuolloin erityisemmin kaivannut tyttöjä kirjekavereiksi, joten olin heidän suhteensa nirsompi, mutta Henkityttö oli kai niin omaa laatuaan, että hän kiinnosti tarpeeksi. Kirjoittelimme pari vuotta enkä tiedä tai muista miksi kirjoittelumme päättyi. Yksi kirjoittelumme aikana sattunut erikoisuus oli se, että minun kauttani kaksi kirjeystävääni tapasivat toisensa, eli Henkityttö ja aiemmin mainittu Neiti Manala. Minullakin oli ajatuksena tavata Henkityttö, mutta se vain sitten jäi.

Henkityttö oli nimensä mukaisesti henkinen ihminen. Hän oli kiinnostunut terveysasioista, mietiskelystä, joogasta, luonnosta, estetiikasta, mystiikasta, jne. Sittemmin olen toki törmännyt useisiin samanhenkisiin kuin hän, mutta tuolloin hän oli ensimmäinen lajiaan, johon henkilökohtaisesti tutustuin. Henkityttö oli kaikenkaikkiaan varmasti jonkin sortin perfektionisti, joka haki elämältä eräänlaista täydellisyyttä, henkisellä tasolla. Hänestä jäi mieleen mm. hänen tapansa kirjoittaa hyvin kohteliaasti ja hiotusti tai hyvin runolliseen sävyyn. Hän esimerkiksi kiitteli ja kehui sanojani tai saattoi vaikkapa kertoa mukavasta luontokävelystä tyylillä: luonnon kauneus aivan rikastutti sieluani! Nykysin hän saattaa yhtä hyvin olla arkipäiväistynyt ja periaatteensa hylännyt automarketin asiakas tai luontaishoitajaksi opiskeleva (tai valmistunut) ekohenkisessä kommuunissa asuva taiteilijasielu.